** English below**
Kaipaatko valoa kalsean talven hiipiessä Suomeen? Onko mielesi tavoitellut uutta ulottuvuutta, futuristista unelmien kaupunkia tai muinaista ja etäistä maaseutua, joka sävähdyttää vieraine elämäntapoineen, kulttuureineen ja perinteineen?
Tahdomme inspiroida juuri sinut löytämään uutta perspektiiviä ja tuoreita tapoja ajatella, tapaamaan uusia ystäviä toisista maista ja kokemaan opiskelun kansainvälisesti lukukauden tai -vuoden ajan!
Ota askel, joka saattaa johdattaa elämäsi polulle, jonka olemassaolosta et edes tiennyt. Sydneystä Santiagoon, Pariisista Portoon tai Moskovasta Madridiin – vaihto-opiskelukohteen päättäminen suuresta valikoimasta voi lähestulkoon pelottaa.
Auttaaksemme sinua valinnan tekemisessä, ESN Aalto yhteistyössä Aalto-yliopiston kanssa jakaa tiistaina 20. marraskuuta tarvittavan tiedon huikeista mahdollisuuksista opiskella ulkomailla. Tapahtumassamme tarjotaan yleistietoa aiheeseen liittyen ja konkreettista ohjeistusta korkeakoulujemme vaihto-opiskelukoordinaattoreiden toimesta. Ulkomailla opiskelleet suomalaiset ja Aallossa nyt olevat vaihto-opiskelijat kertovat omakohtaisista kokemuksistaan yliopistoista monissa maissa iltapäivän puheenvuoroissa ja aulan infotiskeillä.
Puheenvuoroaikataulu, F101, Väre-rakennus:
12:30-13:00 Avaus: Yleistä informaatiota vaihto-opiskelusta ja suomalainen kertomus vaihdosta
13:00-13:45 Kauppakorkeakoulu ja suomalainen kertomus vaihdosta
13:50-14:35 Teknilliset korkeakoulut ja suomalainen kertomus vaihdosta
14:40-15:25 Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu ja suomalainen kertomus vaihdosta
15:30:15:45 Päätös
Infotiskit, Väre-rakennuksen pääaula
12:30-16:00: Maaesittelyt, korkeakoulut, opiskelijajärjestöt
Sukella siis tuntemattomaan ja tule Väre-rakennukseen tiistaina 20. marraskuuta kuulemaan ulkomailla opiskelun jännittävistä mahdollisuuksista ja löydä itsellesi sopiva maa ja kaupunki!
#Mitä: Mennään vaihtoon!
#Milloin: 20.11. 12:00-16:00
#Missä: Väre-rakennus, Otaniementie 14
#Miksi: Tartu elämäsi tilaisuuteen!
#Ilmoittaudu: https://tinyurl.com/ybd7ycjs
** Tapahtuma on englanniksi **
~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~
** ENGLISH
Looking for some light as the dark Finnish winter creeps in? Ever dreamed of being in an otherworldly place, a futuristic city of your dreams or an ancient rural region with a shockingly different lifestyle, culture and traditions?
We’d like to inspire you to gain new perspective, meet new friends from foreign countries and experience studying internationally on a semester or two abroad!
Take the step onto a path that might change the course of your life towards a direction you didn’t know existed. From Sydney to Santiago, Paris to Porto, Moscow to Madrid — the options for exchange studies are nearly overwhelming.
To help you on where and how to apply, ESN Aalto and Aalto University come together on Tuesday 20th November to share our knowledge of the fantastic opportunities of studying abroad. At the event, we will give you general information and concrete guidance sessions about the application process by each schools’ outgoing exchange coordinators. Finnish students and exchange students alike will give first-hand accounts of universities in many countries in the presentations and our info desks.
Presentations schedule F101, Väre Building
12.30-13.00 Opening: General Information about Exchange including Finnish exchange experiences
13.00-13.45 School of Business and Finnish exchange experiences
13.50-14.35 Technical Schools and Finnish exchange experiences
14.40-15.25 School of Arts, Design and Architecture and Finnish exchange experiences
15.30-15.45 Closing Presentation
Info desks, Main lobby of Väre Building
12:30-16:00: Country presentations, Schools’ info desks and student organizations
So take the leap into the mysterious unknown and come to Väre building on Tuesday 20th November to hear about the exciting and thrilling opportunities of studying abroad and discover the right country and city for you!
#WHAT: Experience exchange - mennään vaihtoon!
#WHEN: 20.11 12.00-16.00
#WHERE: Väre Building
#WHY: To find out about the fantastic opportunities of studying abroad!
#SIGNUP: https://tinyurl.com/ybd7ycjs
** The event will be in English **
- Everyone is invited.